Muuttajan varustelu

Muuttopäivänä tulee muuttajan olla hyvin varusteltu. Eli mitä päälle ja millä avuin muuttoon? Vaatteiden tulee olla toimivat, eli eivät kiristä ja joustavat vartalon taitekohdista. Kangasmateriaalin tulee kestää hiertymiä ja hikoilua sekä haihduttaa hikoilua ja lämmittää sopivasti. Kenkien tulee olla matalapohjaiset, ja sisään kävellytetyt, eli jalkaan mukavaksi todetut kengät ja niiden tulee tukea nilkkaa tiukissa käännöksissä. Continue Reading


Apua muutossa

Kuka meistä ei olisi kolunnut lähikauppoja mankuen banaanilaatikoita epätoivoisesti, kun muuttopäivä lähestyy uhkaavasti. Muutenkin muutto on sen verran stressaavaa aikaa elämässä, ettei sitä meinaa normaalien rutiinien kärsimättä pystyä edes hoitamaan. Viimeksi itsellä oli puolet laatikoista viimeisenä päivänä vielä pakkaamatta ja se pakettiauton vuokraus hoitamatta. Silloin päätin – ei enää koskaan ikinä! Continue Reading


Ruokaa tulistamaan muuttoa

Kaveria muuttaessa tilasimme välillä thaimaalaista ruokaa. Siitä saikin tulta muuttoon, sillä thaimaalainen ruoka on aasialaisista ruoista tulisinta. Näin siis omista kokemuksistani niistä ruoista mitä itse tunnen. Itselläni vertailukohtiahan ei ole paljon: japanilainen, kiinalainen ja nepalilainen ruoka.

Continue Reading


Muuttosiivous: mitä vuokra-asunnossa on siivottava ennen muuttoa?

Muutosiivous on hyvä ottaa vakavasti, eikä sen suhteen tule ottaa turhia oikopolkuja. Pahimmassa tapauksessa siivouksen laiminlyönnistä palautetaan vuokravakuus pienennettynä siivouksen teettämisen kustannuksilla.

Siivouspalveluiden käyttö muuttosiivouksen apuna

Ensinnäkin – mikäli siivoaminen ei maistu voi sellaisen palkata edullisesti. Erinäiset siivouspalvelut eivät ole lainkaan niin kalliita, kuin yleisesti luullaan – näin on asia myös muuttosiivouksen suhteen.

Continue Reading


Muuttoa ja remonttia

Muutto voi tietää, että remonttia on ilmassa. Uudessa asunnossa löytyy todennäköisesti jonkinlaista remontoitavaa. Mitä vanhempi ja enemmän korjauksen tarpeessa oleva asunto on, jonne muuttolaatikot kannetaan sitä enemmän askarreltavaa löytyy.

Oma omistusasunto on iso asia ja asunnon voi muokata sellaiseksi kuin haluaa talon tukirakenteiden varassa. Peruskorjaaminen kunnostaa asunnon nimensä mukaan perinpohjaisesti ja asuntoon saadaan halutessa täysin uusi ilme. Vaalean siniharmaat laatat vanhojen valkoisten tai ruskeiden tilalle sekä pari trikkiä ja kylppäri näyttää enemmän kylpylältä, jonne olet juuri saanut lahjakortin kuin arkiselta suihkuhuoneelta. Linjasaneeraus on kalliimpi kuin kylpylälahjakortti, mutta siitä … Continue Reading


Muuttajan kauhut Top 3

Muuttoon liittyy paljon ikäviä asioita, joista suurin osa liittyy liian suurien ja painavien tavaroiden kantamiseen. Välillä harmittaa kun tavarat eivät mahdu minnekään ja välillä taas on tylsää kantaa telkkaria vesisateessa keskellä yötä.

Tässä kuitenkin muutama kaikkein ikävimmästä päästä oleva kauhuskenaario:

 

1. Joudut muuttamaan flyygelitaiteilijan kodin

Flyygeli on perinteisesti aina Aku Ankassakin se kaikkein ikävin muuttokohde. Miltä tuntuisi päästä muuttamaan flyygeleitä keräilevän taiteilijan kotia? No ei se ainakaan kovin hauskaa ole, kokemuksesta voin kertoa. Varsinkin jos asiasta ei ole mitenkään ennakolta kerrottu vaan keissi on lähtenyt liikkeelle aivan tavallisen muuttokuormana.

2. 5 metrin sohvan kuljetus … Continue Reading


Pidettävät ja jätettävät

Muutto on oiva tilaisuus katsoa mitä tavaroita pitää ja mitä jättää roskakuskin vietäväksi. Vanha runkopatja, joka on käynyt liian löysäksi eikä tue enää selkää hyvin voi päätyä poisvietäväksi. Muutama kahviläikkä sohvalla vauhdittaa päätöstä hyvin.

Inventoi tavarasi ajoissa

Jo hyvissä ajoin ennen muuttoa kannattaa inventoida omat tavarat. Mieti näkyvissä olevien tavaroiden lisäksi kaappeihin piiloon jääviä tavaroita, tarvitsetko niitä tai pidätkö niistä vielä todella? Jos et kehtaisi laittaa esinettä esille tai käyttää sitä, voit huoletta laittaa sen kierrätykseen tai viedä kirpputorille. Continue Reading


Majoitus muuton pitkittyessä – Hotelliin vai telttaan?

Toisinaan muutto uuteen asuntoon ei suju alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vanha asunto saattaa olla jo myyty tai vuokrattu eteenpäin, mutta uusi asunto ei olekaan vielä vapaa. Saattaa olla, että koko kiinteistö on vielä rakennusvaiheessa. Harva meistä tahtoo muuttaa takaisin vanhempien luokse, joten mitä muita tilapäisiä majoitusvaihtoehtoja muuttajalla on?

Continue Reading


On kottikärryjen ostamisen aika!

Oletko turhautunut tavaroiden kantamiseen kädessä? Särkeekö iltaisin lihaksia ja raajoja väsyttää ikävällä tavalla?

ÄLÄ HUOLI! Nyt on tarjolla aivan uskomaton ratkaisu kaikkiin näihin vaikeisiin ongelmiin, jotka koskettavat niin monia meistä!

Continue Reading


Miten eroon muuttoromusta?

Muuton aikana on hyvä hankkiutua eroon turhista tavaroista ja romuista. Muuttoromun joukkoon päätyvät yleensä niin vanhat ja käyttökelvottomiksi käyneet huonekalut kuin vähän enemmän päänvaivaa aiheuttavat ikävät metalliromut. Näiden kierrättäminen voi aiheuttaa muuttajalle todella paljon harmia ja sen vuoksi kannattaakin ehkä kääntyä suoraan ammattilaisen puoleen. Continue Reading